Kun haaveesta tuli totta

Aivan liian kauan on edellisestä päivityksestä, ja vähän on tapahtunut tuon jälkeen. Se vähäinen sisältää tosin paluun Suomeen ja kotiin. Ja armotonta laiskottelua kotona yli viikon verran jo.

Edellisestä päivityksestä näppärimmät saattoivatkin jo päätellä Helsingin olevan "seuraava kohteemme". Ihmetykseksemme suurin osa onkin kysynyt "miksi jo nyt?" kun kuitenkin 2,5 kuukautta (eli 10 viikkoa) reissu-elämää elimme. Alkuperäisenä ajatuksena oli olla noin 3-3,5 kuukautta, mutta jouluksi kotiin- ajatuksesta emme vain päässeet eroon. Rajansa kaikella, ja varsinkin Aasian matkailulla.  Sen kokeneet tietävät mistä puhumme... ;-)

Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului piipahtaa myös Laosissa, Kambozdassa ja Vietnamissa. Vaikka olisimme 4 kuukautta matkalla viettäneet, olisi kiireen tuntu vaivannut silti. Kolme maata kymmenessä viikossa oli meille sopiva tahti. Toisekseen näkemämme olot Thaimaassa, Malesiassa ja Indonesiassa saivat jättämään yllä mainitut maat pois tällä kertaa; tilanne ei ainakaan parane, ja koska välttelimme isoimpia turistikohteita, jouduimme taas miettimään matkanteon syitä ja mielekkyyttä.

Laosissa, Kambozdassa ja Vietnamissa näkemistä olisi takuulla ollut paljon, joten jätetään ne ensi kertaan, jotta vältytään pelkältä pintaraapaisulta. 

Parasta paikkaa on tietenkin meiltä tivattu, ja parasta ruokaa. Yhtä helppo nimetä kuin suosikkikappale - riippuu fiiliksestä! Meihin parhaimman vaikutuksen kokonaisuudessaan teki Thaimaa maisemillaan ja ruoallaan. Ei vaan löytynyt Thaimaalaisen keittiön voittanutta! Alussa sietämättömänä härdellinä pitämämme Bangkokin sulatti sydämet, jonne myöskin varmasti joskus palaamme.

Malesiasta päällimmäisenä jäi mieleen helppous. Helppous liikkua, helppous hoitaa asiat, englanninkieli kun taittuu Malesialaisilta niin hyvin. Malesiassa luonto vaikutti olevan puhtaampi ja siistimpi kuin Thaimaassa ja Indonesiassa, ja Kuala Lumpurin länsimaiseen elämänmenoon sulautuminen on vähintäänkin helppoa. 

Indonesiasta päällimmäisenä mieleen jäi huikeat rannat ja meri sekä mielettömät auringonlaskut. Sairastelujen vaikutusta yleisfiilikseen ei voi vähätellä, jonka vuoksi Malesian Cameron Highlands jäi hiukan pliisuksi, sadekausikin muisti piiskata meitä päivittäisillä kuuroilla. Indonesiassa Gili Trawanganilla snorklausreissujen sijaan tutuksi tuli guesthousen vessa, joten TOP 5:een ei sekään yllä. Sen sijaan Trawanganilla tutustuimme äärimmäiseen ihaniin ja vieraanvaraisiin ihmisiin, jotka tekivät ystävällisyydellään visiitistämme ikimuistoisen! 

Mustan joulun mentyä mieli tuntui myös melko mustalta, ja koko reissu melkein unelta. Elimistö kapinoi pimeyttä ja kylmyyttä vastaan, ja jet-lag vaivasi yllättävän pitkään. Koko reissun idea oli kuitenkin saada itsestä irti jotain uutta; nähdä, kokea ja oppia. Asiat jotka valkenivat reissun päällä ovat meille niin isoja ja tärkeitä, ja henkilökohtaisia, ettei niistä vain voi eikä osaa kirjoittaa. 

Vanhoihin kaavoihin on helppo palata ellei pidä matkalla oppimiaan asioita tuoreena mielessä. 

Kotiin palattuamme koemme olevamme enemmän jännän äärellä ja intoa täynnä kuin reissuun lähtiessämme (nyt kun kaamos on jo osa meitä...).. Yksi seikkailu päättyy, toinen alkaa.

Vähemmän vakaviin aiheisiin vielä; REISSUVINKIT.

Kysymällä saa vinkkejä kohteista, jotka oli pakko listata paperille ylös ajatuksia selkiyttämään. Missäs sitä tulikaan käytyä... 

Käytännön seikoista pakko jakaa muutama, mikäli joku samankaltaista reissua suunnittelee:

- Älä ahnehdi rinkan koossa, sitä tulet kantamaan, PALJON. Panosta laatuun ja istuvuuteen. 

- Kävelevä apteekki ei tarvitse olla, mutta lääkkeitä kannattaa ottaa. Joidenkin lääkkeiden saaminen on kiven alla. Samoin tavallisten (ei vaalentavien) kosteusvoiteiden!

- Ole kriittinen rokotteiden suhteen ja hanki kunnon tietoa haittavaikutuksista, punnitse riskiä rokotteen ja itse sairauden välillä myös ihan itse. Lääkäri määrää, sinä päätät. (Olemme syystä hiukan rokote-kriittisiä). Itse emme ottaneet mitään rokotteita matkaa varten (Havrix ja Tetanus tottakai). Emme myöskään syöneet malaria-lääkkeitä; luotimme netin sijaan paikallisten kertomaan. Huom! Emme olleet pahimmilla malaria-alueilla myöskään! 

- Reissussa rähjääntyy. Älä ota ykkösiä mukaan - osa vaatteista ja tavaroista jäi meilläkin niitä enemmän tarvitseville matkan varrella. 

- Hanki monitoimiveitsi. Tarvittiin lähes päivittäin, ei voi jättää mainitsematta. 

- Etukäteen hankittu kohdekartta alueesta jolle suunnistat auttaa. Eli KUN eksyt, voit näyttää karttaa kielimuurista huolimatta. iPad tai tablettitietokone on vähintäänkin näppärä reissun päällä. 

- Rohkeudella ja omien rajojen rikkomisella voittaa aina, ja näkee enemmän kuin olisi uskonut, kunhan pitää (maalais)järjen päässä. 

Kiitos viesteistä ja terveisistä jotka laitoitte meille maailmalle, kiitos että jaksoitte lukea, ainakin osittain, tai ainakin katsoitte kuvat, tai jotkut niistä...

Kiitos perheille. Kiitos töihin virkavapaasta (joka btw jatkuuuuu....), kiitos koiranhoitajille, kiitos vuokralaisille... 

Meillä oli aivan H-U-I-K-E-A reissu ja aivan mielettömän hauskaa yhdessä maailmalla. Toivottavasti jotain näistä fiiliksistä välittyi blogiin saakka! 

- Ulla ja Kimmo

Uusin silmin

Käytimme viikon aikana hyväksi Khanomin tarjoamaa mahdollisuutta täydelliselle tekemättömyydelle. Kaupungin ja lähialueiden nähtävyydet kolusimme skootterilla läpi kahdessa päivässä, joten lojumiselle jäi runsaasti aikaa.

Aikaa ja rahaa säästääksemme päätimme pysyä paikallamme, ja siirtyä sitten kertaheitolla Bangkokiin, ilman välietappia. Kertaheitolla siirtyminen tarkoitti siis yli 500 kilometrin matkustusta junalla tai bussilla. Viikon aikana teimme tuttavuutta paikallisen ravintolan työntekijän kanssa (yksi harvoista englantia puhuvista Khanomlaisista), ja lyötyämme viisaat päämme yhteen, päädyimme yöbussiin suoraan Khanomista. VIP-bussilippu maksoi reilut 900 bahtia/henkilö (noin 22€), eli hiukan 2. luokan yöjunaa kalliimpi. Vaan kylläpä aamuyön tunteina kadutti, ettemme valinneet junaa, jossa pääsisi kunnolla pitkälleen! Selkäparat... Thai-railwaysille isoja risuja vanhanaikaisuudesta (junalippuja ostetaan vain asemilta, netistä ostaminen tai varaaminen ei onnistu, ja entäs kun juna-asemalle on 90km matkaa?). 

Saavuimme aamuyöllä ennen viittä Mo Chitin bussiasemalle Bangkokiin, jossa oli jo täysi tohina ja kuhina päällä. Kymmenittäin busseja, sadoittain takseja ja ihmisiä. Taksiparkissa kuski työnsi käsivoimin tiellä olevan ajoneuvon syrjään, jotta pääsimme matkaan... 

Pienten eksymisten jälkeen selviydyimme hotelliimme Sukhumvitiin kuuden tienoilla aamulla. 500 bahtin (12€) ekstramaksu "early check inn:stä" ja eikun nukkumaan. 12 tuntia kestänyt bussimatka verotti voimia! 

Mutta kaikkeen tottuu, ja mekin aloimme kolmannen, vai neljännen(?) visiitin jälkeen tottua Bangkokiin ja sen hullun hektiseen elämänmenoon ja liikenteeseen... 

Päätimme kiertää paikkoja jotka olivat aiemmin jääneet välistä kiireen ja/tai kuumuuden vuoksi. Tällä kertaa Bangkokissa viettämämme päivät olivat nimittäin historiallisen viileitä, vain nipinnapin hellelukemia, kiertely oli siis jopa melko miellyttävää. Paikallisen avustuksella neuvoteltuamme Bangkok mini-tourin 70 bahtilla (1.6€) kävimme pikakelauksella nähtävyydet läpi, tuktukin odotellessa meitä. Kansallismuseo, temppeleitä, jättibudha, Golden mountain...

Myös räätäliliikkeeseen eksyimme, ja onneksi hyvällä, laadukkaalla ja istuvalla lopputuloksella Kimmo sai itselleen puvun mittojen mukaan, 26 tunnissa, yhdellä sovituksella. Ei näin, ei näin... 

Mielenosoitusten vuoksi koko kaupunki tuntui olevan muutaman päivän kertakaikkiaan tukossa. Saimmekin vinkiksi käyttää jokiveneitä ja skootteritakseja, autoletkat kun eivät lauantain pahimpaan ruuhka-aikaan hievahtaneet mihinkään. Hurja tunne puikkelehtia liikenteen seassa Aasialaisessa miljoonakaupungissa jonka liikennesäännöt ovat "ei sääntöjä"... Jokiveneiden käyttö sen sijaan oli huomattavasti helpompi ja turvallisempi vaihtoehto taksille tai mopotaksille vieden meidät 200m päähän Thaimaan suurimmista ostoskeskuksista. Kunpa olisimme tajunneet tämänkin aiemmin! 

Kotiväelle lupasimme olla menemättä lähellekään mielenosoituksia ja ihmismassoja, jotka valtasivat Bangkokin pääväylät parina päivänä. Lupausta oli vaikea pitää, kun kaduilla vallitsi suoranainen karnevaalitunnelma. Paikalle oli tullut tai tuotu kaikki kynnelle kykenevät. Turistien valokuviin haluttiin päästä ja ylävitosia heiteltiin. Ei voinut kuin ihailla tätä sitkeää kansaa ja sen yhteishenkeä paremman tulevaisuuden puolesta, ja toivoa asioiden joskus liikahtavan parempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. 

Sunnuntaina, aaton aattona kello herätti matkalaiset tuttuun tapaan viiden tietämissä, yhden seikkailun päättyessä ja toisen alkaessa... 

Back to basics

Khanom:

"Suratthanin ja Nakhon Si Thammaratin kaupunkien välissä sijaitseva Khanom on kummallinen paikka. Sinne pääsee Suomesta Finnmatkojen pakettimatkalle, vaikka suurin osa thaimaalaisista ei ole paikasta kuullutkaan. Perillä odottaa yhdeksän kilometriä pitkä hiekkaranta, jolla on vain muutama hotelli ja majatalo. Ympärillä on kaikki se, mikä Thaimaassa on ihanaa: maitomaisen lämmin merivesi, vehreä trooppinen luonto, komeat karstivuoret ja maalaiskylän leppoisa rytmi. Thaimaan-matkailun lieveilmiöt – seksibaarit, huijaavat taksikuskit ja yli-innokkaat vaatturit – sen sijaan loistavat poissaolollaan." (Mondo-lehti 1/2010).

Ihmeellistä, mutta täyttä totta, toisin kuin kohdekuvaukset netissä ja lehdissä yleensä. Todellakin AITOA Thaimaata. Harva puhuu englantia muutamaa sanaa enempää (kaikki eivät edes sitä; tilatessamme ruokaa "chicken" ja "pork" saimme katkarapuja ja mustekalaa). Ihmiset ovat aidon iloisia ja hymyileviä, ja paikka on vain kertakaikkisen rento - jotenkin niin kotoisa...

Pienoinen reissuväsymys on vaivannut viime aikoina. Kotoisat asiat olleet mielessä enenevissä määrin. Ollaan liikuttu ja matkustettu vaikkei huvittaisi - tekisi mieli vetää vain peitto korville ja unohtaa missä on. Tämäkin tosin saatiin yhden sadepäivän ansiosta tehdä, mutta tänään pakkasimme repun, tankkasimme skootterin ja lähdimme matkaan. Välimatkat Khanomissa ovat melko pitkiä, joten skootteri tai muu vastaava menopeli täällä on käytännössä välttämätön, jos omaa hotellialuetta pidemmäksi aikoo lähteä, tai nähdä paikkoja ja useita maisemia.. Yritimme päästä bongaamaan delfiinejä, mutta sen sijaan saimmekin ihastella ohi lipuvia kalastusaluksia likaisenruskeassa vedessä kohteeseen päästyämme. Pikaisen rantakalliolla syödyn esi-lounaan (pyrimme syömään vähän useammin) jatkoimme matkaa rannikkoa pitkin komeiden karstivuorten välissä. Pysähdyimme Kwaeng Paon rantaan, jossa aika tuntui olevan pysähtynyt. Naiset siivosivat kaloja laiturilla koirien ja kissojen pyöriessä jaloissa, ja miehet istuivat laiturilla saalista odotellen. Kerrassaan kaunis paikka! 

Seuraava etappi oli mäennyppylälle koralleista rakennettu temppeli "jedi coral tope". Pakenimme paikalta vähin äänin suomalaisen pariskunnan saapuessa paikalle. Suomalaisia olemme tavanneet reissumme aikana todella vähän, ja ne loput vähät tuntuvat olevan täällä Khanomissa... No hard feelings! 

Coral topelta päätimme ottaa riskillä suunnaksi Cave Khao Wang Thongin tippukiviluolan. Riski siksi, että välimatka oli melko pitkä skootterilla kuljettavaksi, eivätkä kartat Thaimaassa ole aina varsin täsmällisiä. Ja toisaalta mihinkään on turha kuvitella menevänsä ilman karttaa, kun opasteita ja tienviittoja ei käytännössä ole (yleensä 1 opastekyltti päätiellä, ei muuta, harhaan-ajo vaihtoehtoja 10...). Loppujen lopuksi yhden lyhyen harha-ajon jälkeen löysimme perille luolille. Matkan varrella tie oli todella huonossa kunnossa ja yksi sortunut siltakin nähtiin - heti ei uskoisi tien johtavan Khanomin yhdelle tärkeimmistä nähtävyyksistä. Paikan päällä totesimme olevamme taas keskenämme, harvoissa paikoissa näkee ketään, turisteja varsinkaan, vaikka high season täällä onkin jo.

Khao Wang Thong on 150m syvä, 17 erilaista aluetta sisältävä luolasto, joka on löydetty vuonna 1943. Paikalle saavuttuamme seuraksemme luolalle vieviä rappuja kapuamaan lähti paikallinen mies. Luolan suulla hän antoi meille taskulamput ja lähti johdattamaan luolaan, ilmeisesti siis opas. Luolan upeutta ei sanoin voi kuvata, ei vain löydy sanoja, "pää-luolaan" saapuessamme näky oli mykistävä. Kuvatkaan eivät pysty puhumaan sen puolesta, vaikka eri alueita yritettiinkin ikuistaa. Vielä on saatu erinäiset "toimijat" pitämään näppinsä erossa luolastoista ja sen rautakertymistä. Kyläpäälliköillä Thaimaassa vielä ilmeisesti jotakin sanavaltaa. Toivon mukaan kukaan ei koskaan tule pilaamaan rahan takia niin käsittämättömän upeita paikkoja, jotka on vuosituhansien aikana luonto muovannut. Ja eläinkuntaakin luolasta löytyy. Lepakoita, ja melkoisen paljon... Lähtiessämme kysyinme oppaaltamme kierroksen hintaa, vastaus oli "up to you" (eli omantunnon mukaan). Niin kaukana vielä turismista! 

PS. Matkalla näimme myös Thaimaalaisten "hot topicia": kumipuita, valtavat määrät. Viljelijät osoittavat jatkuvasti mieltä valtion maksaman kumin hinnan vuoksi. Väkivaltaisuuksiltakaan ei ole vältytty... 

Uusiin tuuliin

Kahden ja puolen viikon Lombok - Gili Trawangan - Gili Meno oli vain pintaraapaisu Indonesiaa ja fiilikset ovat jokseenkin ristiriitaiset. Valtavasti jäi näkemättä, mutta onneksi paljon myös nähtiin. 

Asioilla em. saarilla vaikutti olevan aina kaksi puolta, kahdet kasvot. 

Esimerkkinä upea luonto; turkoosi meri, kirkkaanvihreät riisipellot, palmut, kukat ja vehreys - kolikon kääntöpuolena roskien ja jätteen valtava määrä useilla rannoilla, pelloilla sekä teiden varsilla. Ihmiset; aidon ystävällisiä ja rehellisiä, ahkeria ja auttavaisia, ja toisaalta taas turisteja riivaavia kauppiaita, jos jonkunlaista huutelijaa ja naureskelijaa rahankuvat silmissä kiiltäen myyden vaikka oman mummonsa (Esimerkkinä: elinkaupan rehottaessa Indonesiassa 23-vuotias haluaa vaihtaa toisen munuaisensa rahaan TAI Toyota Camryyn. Tuskin turha edes kommentoida...)

Kokemuksista vahvimmaksi jäi Gili Meno sen siisteyden ja rauhallisuuden vuoksi - voiko Menon kaltaisia paikkoja todella olla? Ja kuinka pitkään? Lounaan jälkeinen snorklausreissu huipentuu törmäykseen meressä kilpikonnien kanssa, ja fiilis on kertakaikkisen mahtava. Saarella toimii myöskin lahjoituksin toimiva hyväntekeväisyyskohde kilpikonnan poikasille, johon kävimme tutustumassa. Vinkeitä pikkuotuksia! Poikaset kasvavat 8 kuukauden ikään altaissa jossa niitä hoidetaan ja ruokitaan. Tämän jälkeen kilpikonnat vapautetaan mereen. Luonnonmukaisesti 50-150 munasta vain muutama kilpikonna selviää mereen ja aikuisikään, uhkana kun ovat linnut, koirat, kissat ja meressä verkot sekä hait. Näillä kasvatustoimilla pyritään siispä pitämään kilpikonnakanta edes kohtuullisena myös tuleville sukupolville. 

Lisää aiheesta: www.gilimenoturtles.com

Hintatason heittely oli melko huomattavaa Lombokin ja Gilin saarten välillä, vaikka saarihan se Lombok myös on. Majoitus oli edullisempaa ja laadukkaampaa Gilin saarilla, toisaalta erilaiset elintarvikkeet ja päivittäistavarat (Eurooppalaisia ja usalaisia tuotteita) kolminkertaisissa hinnoissa verrattuna Lombokiin. 

Ravintoloissa Menolla ruokakokemukset jakautuivat 50/50: uskomattoman hyvää tai uskomatonta pas.. todella huonoa ruokaa! Onneksi majapaikassamme sai huikean hyviä banaanipannukakkuja joka aamu. Vapise kaurapuuro!

Viimeisen yön Indonesiassa päätimme olla Senggigissä, jotta pääsy lentokentälle olisi nopeampaa ja "turvattu" matkan kulkiessa vain teillä, ei vesiteitse. Sopivan majoituksen löytyminen oli hikipisaroiden takana; hinta ja laatu eivät tuntuneet kohtaavan, ja päädyimme tuttuun majoitukseen parin viikon takaa. Lentokenttäkuljetuksena käytimme hotellin "omaa" kuljettajaa (kuka lie tämä mies, kenen lie auto), ja hiukan epäselväksi jäi olisiko fiksumpaa tukea taksikuskeja (jotka mielestämme ajavat rehellisesti, taksamittarit päällä) vai firmojen/hotellien omia kuskeja. Mene ja tiedä... 

Julkinen liikenne Indonesiassa tuntuu olevan lapsen kengissä verrattuna Thaimaahan tai Malesiaan. Busseista ei kukaan tunnu tietävän, edes paikalliset. Kutalla juttelimme Ranskalaisen travellerin kanssa, joka on kiertänyt maailmaa jo 2 vuotta, ja käynyt Indonesian läpi melko tehokkaasti. Paikalliset eivät edes bussien hintoja "uskalla" kertoa ulkomaalaiselle kysymättä kuskilta paljonko pitäisi vastata. 

Mopedien vuokrat ovat onneksi melko alhaiset ja takaavat muutamien kymmenien kilometrien matkoille liikkumavapauden. 

Toivon mukaan turismi ja uuden rakentaminen pysyvät kohtuuden rajoissa lähivuosina ja vuosikymmeninä Lombokissa ja Gilin saarilla. Paikallisten mukaan liikakalastus ja isojen hotellien rakentaminen rannalle ovat 10-20 vuodessa tehneet paljon hallaa kala- ja kilpikonnakannoille, jatkuvasta veneliikenteestä ja sen tuomista haitoista Gilin saarille puhumattakaan. Saaret (Trawangan ainakaan) eivät enää kauaa pysty vastaamaan liiallisen turismin ongelmiin, niin sanotusti paikat eivät enää kestä, tämän pystyy kuka tahansa toteamaan paikat näkiessään. Tuomita ei tästä ketään voi, menimmehän paikalle itsekin... 

Viimeisestä illasta Indonesiassa ja Senggigissä nautimme syöden hyvin, viiniäkin oli.. ja bändi, ja bongot... Ja paluumatka yöllä hevoskyydillä hotellille! 

Aamulla suuntasimme kohti Prayaa ja Lombokin lentokenttää, jossa edellisen illan tarkoituksellinen rahojen tuhlaus (Indonesian rupioista eroon) kostautui; lentokenttäverot. Ennen automaatille menoa lentokentän työntekijä tarjoutui vaihtamaan rahaa (euroja, Malesian ringittejä) meille melko epäsuotuisalla kurssilla. Totesimme jälleen; Aasiassa kaikki on mahdollista. Finavia lie antaisi kenkää jos lentokentällä työntekijät vaihtaisivat turistien kanssa rahaa? 

Haimme Kuala Lumpurista (ja tutusta Amigos Guesthousesta) vähän vauhtia kohti Thaimaan Surat Thania ja Khanomia, jonne pääsy edellytti useita hikisiä tunteja bussissa sekä yhden melko railakkaan linssinviilaus-yrityksen (jonka vältimme ottamalla kimppakyydin Malesialaisen perheen sekä Suomalaisen pariskunnan kanssa). Noin 70 eurolla (4 hlö) tarjottiin meille kyytiä Surat Thanista Khanomiin (koska Surat Thanissa ei kuulemma ole bussiasemaa. Eipä...) Ohjat omiin käsiin (tai annoimme ne Malesialaisen perheen käsiin - ah miten ihanaa kun kerrankin sai vain seurata jonkun ohjeita!), ja 8 henkilöä pääsi parilla kympillä perille Khanom beachille. 

Voisimme heti todeta että vaivan arvoista, ehdottomasti...